Kalikka kalahtaa helposti syyllistyvään äitiin

Kylläpä todellakin on viestintä taitolaji! Somestania raivostui eilen, kun Helsingin kaupungin kotiväkivallan vastainen kampanja pääsi vauhtiin. Kampanjan videossa korppi kaappaa lapsen sillä aikaa kun äiti pysähtyy lukemaan tekstiviestiä, ja kampanjan julisteissa lapset ja koira touhuavat omiaan sillä aikaa kun äiti näpyttelee pädiä. Tekstissä sanotaan: Välinpitämättömyys on nykypäivän väkivaltaa. (Jos et tiedä, mistä on kyse, tsekkaa täältä tai täältä tai täältä.)

Helsingin kaupunki ja kampanjan suunnitellut mainostoimisto saavat ansionsa mukaan. Edes väittämä jonka mukaan mainonta on onnistunutta kun se herättää keskustelua ja huomiota, ei tunnu oikeutetulta tässä tapauksessa. On huutava vääryys, että samaan aikaan kun joka kadunkulmassa vaikerretaan lastensuojelun vähistä resursseista, kaupungilla on varaa lohkaista kymmenien tuhansien eurojen siivu asialle, joka ei suurin lastensuojeluhuolemme ole. Ihan aiheesta on älähtänyt esimerkiksi Naisasialiitto Unioni turvakotien puolesta. Unioni myös julkaisi kampanjajulisteesta uuden version:

Julisteen ja videon kuvaamien tilanteiden määritteleminen väkivallaksi kertoo kehityksestä joka on analoginen medikalisoitumisen kanssa: Kaikki alkaa näyttää sairaudelta/väkivallalta. Helsinkiläinen yliopistonlehtori kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla tänään: "Väkivallan lavealla määrittelyllä kampanjan tapaan on riskinsä. Jos kaikenlaiset vuorovaikutuksen pulmat määritellään väkivallaksi, voi paradoksaalisesti käydä niin, että vakavat ja puuttumista vaativat väkivallan muodot katoavat näkyvistä."

Vaan löytyy niitäkin, joiden mielestä tässä ollaan ihan oikealla asialla, ja vieläpä niin, että ne, joita ärsyttää, ovatkin itse niitä, joiden pitäisi mainoksen kannustamana ymmärtää tehdä parannus. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

Ja toden totta, olen kalikka-asiasta täsmälleen samaa mieltä.

Syväluetaanpa mainosta hieman: Siinä hyväosainen, korkeasti koulutettu, kauniissa, valkoisessa, design-huonekaluin kalustetussa talossa asuva mukiinmenevän näköinen äiti on syventynyt lukemaan kauneusblogia. Isä on varmaankin töissä tienaamassa rahaa, koska äidillä on varaa olla kotona valoisuudesta päätellen päiväsaikaan jo kouluikää lähentelevien lasten kanssa. Perhe on siis päättänyt panostaa lapsiin äidin kokopäiväisen ajankäytön ja menetetyn palkan muodossa. Kauniisti puetut, hyvinvoivan näköiset lapset käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja riehuvat, samoin koira on villiintynyt. Tytöllä on ikäkauteen kuuluva raivokohtaus - jep jep, nämä tiedetään - kun taas poika on tyytyväinen, kun ei äiti ole koko ajan kieltämässä kaikkea hauskaa.

Kuvassa ei ole yhtään, ei kertakaikkiaan ainuttakaan todellisesta välinpitämättömyydestä tai heitteillejätöstä kertovaa elementtiä. Itse asiassa harvassa lapsiperheessä arki on ihan näin kauniin näköistä. Kuvan äidille antaisin vertaistukena ainoastaan yhden neuvon: Kartellin Bourgie-valaisin on sooo last season, suosittelen vaihtamaan sen vaikkapa Foscarinin Lumiereen, siihen uudempaan Lumiereen.

Silti kalikka kalahtaa, koska tunnistammehan me hyväosaiset, korkeasti koulutetut, kauniissa valkoisissa taloissa asuvat äidit tuosta kuvasta itsemme. Mehän olemme lukeneet lukemasta päästyämme varhaisesta vuorovaikutuksesta ja hyväksyvän katseen ja katsekontaktin merkityksestä. Me puemme, pesemme, kampaamme, niistämme, syötämme, nukutamme, ulkoilutamme, leikitämme. Laitamme suppoja, luemme kirjoja, soseutamme kukkakaalia, vertailemme pyykkiaineita, lajittelemme legoja, pyyhimme kyyneleitä ja laulamme tiutau tilhi äidin ryytimaassa vaikka sata kertaa, jos se nukahtamisen kannalta on välttämätöntä.

Kalikka todellakin kalahtaa, koska meitä on niin helppo syyllistää. Mietimme teimmekö sittenkään tarpeeksi. Itse tuijottelin silmäni kipeiksi omaa vauvaani aikoinaan 14 vuotta sitten, ettei lapsen onni ja menestys siitä ainakaan jäisi kiinni, ettei silmiin ole katsottu. Laittaapa siinä sitten Helsingin kaupunki lehteen ilmoituksen, että lehden lukeminen pädiltä on väkivaltaa puhumattakaan tekstiviestin katsomisesta silloin kun eeppinen lapsen kohtaamistilanne on meneillään - voi herranpieksut miten minä siitä syyllistyn!

Ihan liikaa olen tekstaillut ja whatsappaillut, ihan liikaa olen seurannut blogeja, ihan liikaa olen katsonut Kim Kardashianin kuvia Instassa. Nytkin olen tässä tietokoneella! Lapsi on tosin koulussa, enkä voi häntä kohdata eeppisesti tai muutenkaan, mutta varmasti voisin tämänkin hetken jotenkin käyttää hänen hyvinvointinsa edistämiseksi vaikkapa pullaa leipomalla. Pullantuoksu, you know.

Kalikka todellakin kalahtaa - mutta se kalahtaa väärään kohteeseen! Tällä mainoksella on - tahallisesti tai tahattomasti - onnistuttu syyllistämään juuri sitä äitijoukkoa, joka kantaa vastuuta paitsi omista lapsistaan, myös muiden lapsista ja on laajasti ottaen koko yhteiskunnan selkäranka.

Tämä on se syy miksi minä älähdän.