Huomenna meillä on ilo ja onni rynniä Sellon kirjastoon kuuntelemaan bloggari-ammattijärjestäjä-tutkija Ilana Aallon luentoa otsikolla Apua, hukun roinaan! - Luento uudenlaisesta tavarasuhteesta. Iloitsen, koska tapahtuman Facebook-sivuilla on paljon trafiikkia ja koska pääsen itsekin tapaamaan Ilanan ensimmäistä kertaa ja saan vielä juontaa tämän jännittävän tapahtuman.
On ollut jännittävää seurata viime vuosina tavarankarsimis- ja järjestelyinnostuksen voittokulkua. Vielä muutama vuosi sitten ammattijärjestäjän tointa ihmeteltiin eikä titteli avautunut suurelle yleisölle. Nyt ammattijärjestäjien saama julkisuus on suurta - ei varmasti ole sellaista lehteä, joka ei olisi kirjoittanut aiheesta jostakin näkökulmasta. Hamstraaminen ja hallitsematon kodin tavaravyöry koetaan yleisesti ongelmaksi, joka pitää ratkaista. Marie Kondon siivoushehkutuskirja on arvosteltu eri foorumeissa puhki. Onpa koettu jo vastaiskukin, kun muutaman päivän takaisessa lehtijutussa annettiin lupa säilyttää muistoesineitä ja ihan rauhassa olla käyttämättä jotakin vaatetta useaan vuoteen ja silti olla siitä luopumatta.
Minun piti oikein käydä päivittämässä muistikuviani Ihana Arki -blogin puolella siitä milloin olen ensimmäisiä kertoja aktivoinut aivojani keveämmän elämän aaltopituudelle. Se on tapahtunut tammikuussa 2014, jolloin tutustuin ensimmäistä kertaa siihen vallankumoukselliseen ajatukseen, että on olemassa naisia, jotka eivät koko ajan haali lisää vaatteita, vaan haluavat jopa minimoida niiden määrän. Ja vieläpä niin, että nämä naiset ovat tyylikkäitä, itsestään huolen pitäviä ihmisiä. Kirjoitin aiheesta otsikolla Tavaroiden karsiminen alkaa keittiöstä, jonka jälkeen muutaman päivän päästä olin ratkaissut ensimmäisen järjestämis- ja karsimispähkinäni kuinkas muuten kuin ostamalla kalliin design-säilyttimen (tähän kohtaan sellainen silmiä pyörittelevä emoticon).
Ajatusprosessi kuitenkin lähti liikkeelle.
Sittemmin perehdyin asiaan, aloin seurata Tavara päivässä pois -ryhmää, Minimalismin ilo -blogia, Ilanan Paikka kaikelle -blogia, tutustuin Konmari-menetelmään ja aktivoiduin keskustelemaan tavarafilosofisista aiheista sekä käytännön järjestämistyöstä Paikka kaikelle -ryhmässä Facebookissa. Järjestin kodin laitteiden johdot minigrip-pusseihin, vein paperinkeräykseen suuren osan kymmenen vuotta vanhoista opiskelupapereistani, pidin kirpparipöytää kahdesti vuodessa, myin lähes kaikki CD-levyt, järjestin työhuoneen hylly hyllyltä, laatikko laatikolta, kaappi kaapilta uuteen uskoon, vähensin astioiden määrää - ja muuta sellaista mukavaa.
Oma ajatustapa on tammikuusta 2014 tähän päivään hioutunut huomattavasti. Olen muun muassa oppinut itsestäni sen, että avara, tyhjä, vaalea tila on elintärkeää mieleni hyvinvoinnin kannalta. Olen päättänyt irrottaa karsimisen ulkopuolelle kengät ja käsilaukut. Olen oppinut, että on tavararyhmiä, jotka ovat toisille ihmisille niin rakkaita ja tunteisiin sidottuja, että niistä luopuminen on liian rankkaa, ja että ei ole minun asiani määräillä perheenjäsenten tavaroista. Olen löytänyt oman sisäisen torimyyjäni kirpparitoiminnan kautta.
Kävimme läpi suuren muutoksen elämässämme, kun muutimme marraskuussa Oulusta Espooseen. Muuttaminen ja pakkaaminen oli silmiä avaava, puhdistava ja yllättävästi uskomattoman mukava kokemus. Kodin tavarat käytiin lähestulkoon yksitellen läpi ennen kuin ne pakattiin. Toinen katselmus suoritettiin kun ne purettiin laatikoistaan uuteen kotiin. Pääkaupunkiseudullakin olen ehtinyt jo yhteen kirppistapahtumaan mukaan, Kattilahallin kirppikselle pääsiäisenä. Rakastin joka hetkeä!
Tänään olen siinä onnellisessa tilanteessa, että pääni sisällä on melko järjestäytynyt ajatus siitä, mitä tavaroita kodissamme on ja hyvä tunne siitä, että jokaisella tavaralla on paikkansa, ja että yleisvaikutelma on kodissa aina siisti - silloin kun tavarat ovat paikallaan. Ja ne tasot ovat tyhjiä - sehän se minun ohjenuorani oli tammikuussa 2014.
Mutta sitä en voi ymmärtää, että olen kadottanut yhden hameen! Miten ihminen voi hävittää hameen?!? Ja vielä yhden lempihameistaan?!? Vaikka järjestäminen ja karsiminen onkin tavallaan pyrkimystä kohti täydellisyyttä, juuri oikeanlaista harmoniaa, helppoa arkea ja irrottautumista tavaroiden kahleista, inhimillisyys kulkee rinnalla.
Hameita voi aina kadota ja uusia löytyä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti