Phuketin matkapäiväkirja, päivät 15 ja 16, kotiinpaluu

Maanantai oli meidän viimeinen kokonainen päivä Phuketissa ja heti aamusta oli haikea olo. 

Heräilin aamulla siihen kun viereisestä huoneesta kuului lapsen iloista kalkatusta, ja kuten arvelinkin, edellisenä päivänä poolilla näkemämme brittiperhe oli majoittunut meidän viereiseen huoneeseen. Iski hirveä kateus, kun heillä oli koko loma vielä edessä. Toivoin, että heillä menee kaikki hyvin, pienten lasten kanssa matkustaminen ei ole ihan ongelmatonta.

Kiinnitimme edellisenä päivänä altaalla huomiota tuohon perheeseen, joka puhui jumalaisen kaunista, paremman väen brittienglantia ja käyttäytyi kaikin puolin niin ihastuttavasti, että tuntui kuin koko allasalue olisi sähköistynyt kun he olivat paikalla. On uskomatonta, mitä kauniit, sivistyneet ja hyvinvoivat ihmiset saavat aikaan pelkällä läsnäolollaan.

Lapset olivat kauniita, ja heidän nimensä olivat Harry ja Luke. Meidän perheen oli aivan mahdoton pidätellä hilpeyttä kun tajusimme, että lapset on nimetty kahden mahdollisesti maailman kuuluisimman fantasiasarjan päähenkilöiden mukaan. Yritimme kuunnella tarkkaan, mitkä vanhempien nimet olivat. Han? Leia? James? Ja sitten emme millään muistaneet, mikä on Harry Potterin äidin nimi. Minä muistelin, että se oli joku kukka. Aviomies ja poikanen ehdottelivat: Daisy? Violet? Daffodil? (Hei haloo, kenen nimi on Daffodil?) Joka tapauksessa Harryn äidin nimi oli Lily, muistinhan sen viimein.

Nyt kyllä on unohtunut mitä viimeisen päivän aikana teimme, mutta pääasiassa ajattelimme kaiken aikaa pakkaamista (tai ainakin minä ajattelin) ja valmistauduimme sen aloittamiseen. Laitoimme homman alulle jo alkuillasta, ja sitten lähdimme dinnerille taas Two Chefsiin. Se oli ikäänkuin luonteva valinta viimeiselle illalle.

Meillä oli aivan ihanan hauska ilta, emme pitäneet mitään kiirettä. Poikasella tosin oli masu vähän kipeänä, mutta hän toipui siitä nopeasti. Lähtiäisiksi halasin Mitiä, ja päätettiin nähdä ensi vuonna. Mitään takuita ei tietenkään ole sille, että oikeasti lomailemme Phuketissa ensi vuonna, mutta se nyt vain on sellaista löpinää.

Melkein koko loman ajan etsimäni lierihattu löytyi ravintolan viereisestä kaupasta sen muutaman minuutin aikana, kun aviomies ja poikanen kävivät ruokakaupassa. Tosiasiassa homma menee tietenkin niin, että siihen asti nirsoilin, mutta lopuksi päädyin hattuun, jollaisia olin nähnyt edellisten päivien aikana eri kojuissa noin ziljardin.

Illalla viimeisteltiin pakkaukset.

Yöllä minulla oli herätys noin kello kolme, muulla perheellä vähän myöhemmin, bussimme lähti viideltä ja lento Phuketin kentältä kello yhdeksän. Olimme kaikki oikein hyvällä mielellä ja hyvissä voinneissa.

Lentomatkalta jäi mieleen lähinnä mukava stuertti, joka sanoi minua darlingiksi.

Että sen pituinen se! Kyllä kannatti taas lähteä, ja ihana loma oli, ja ensi vuonna taas ihan uudet hommeliinit. Hieman on ilmassa sellaista, että jospa lähdettäisikin jonnekin muualle.

Phuketin matkapäiväkirja, päivä 14

Minulla jäi kesken näiden viimeisten Phuketin-päivien matkakertomus, niin viimeistelläänpä nyt edes tämä 14. päivän kirjoitus.

Sunnuntaina päätimme lähteä vielä viimeisen kerran merenrannalle. Vaikka hotellimme sijaitsikin kivenheiton päässä rannasta, oli sinne lähteminen kuitenkin aina isompi järjestely kuin pelkästään huoneesta siirtyminen poolille. Rannalle pitää pakata mukaan kaikenlaista, jotta saa tehtyä olonsa mukavaksi:

- pyyhkeet
- pari liinaa, jotka voi levittää patjan päälle tai suoraan hiekalle
- kirjoja
- juomia
- aurinkovoidetta
- pieni määrä rahaa (sen verran että pystyy ostamaan vähän syömistä ja juomista mutta niin vähän ettei haittaa jos se varastetaan)
- snorkkeleita ja uimalaseja maun mukaan
- aurinkolasit ja päähineitä arvioidun tarpeen mukaan

Jos totta puhutaan, niin kutakuinkin samat kamppeet poolillekin otettiin, mutta varmaankin rennommin pakattuna, koska poolilta on helppo palata takaisin huoneelle milloin vain.

Poikanen ja aviomies kävivät uudelleen ajelemassa jetskillä, minä keskityin tapani mukaan auringon lämmöstä nauttimiseen, uimiseen sekä ihmisten vakoilemiseen. Vieressäni makoili kaksi nuorta naista, joista toinen oli ilmeisesti britti, toinen australialainen, ja oli hauskaa kuunnella heidän juttujaan, oikein miellyttäviä nuoria naisia kumpikin. Iso kysymys tuntui olevan vakiintuminen, mahdollisen vakkaripoikaystävän löytyminen ja naimisiinmeno. Mimmeillä tuntui olevan asenne kohdallaan: eihän tässä mikään kiire ole. Silti rivien välistä paistoi etäinen toive vakiintumisesta. Olisin halunnut kiljua heille, että nyt kyllä nautitte elämästä kaikessa rauhassa, perhe-elämää ehtii kyllä viettää. Pidin kuitenkin suuni kiinni ja vain hymyilin heille vienosti.

Kiinnitin huomiota brittinaisen käytökseen. Hän jutteli kaverinsa kanssa erittäin ystävälliseen ja huomioivaan sävyyn. Kun keskustelu tyrehtyi, hän kysyi kaverilta: "Would you consider it terribly rude if I read my book now?" Pistin mieleen, kauniisti tehty.

Iltapäivällä kun taas olimme altaalla, koimme jotain suorastaan jännittävää, kun alkoi sataa kaatamalla vettä. Poikanen halusi jatkaa uimista, ja jäin hänen kanssaan altaalle. Jumitin itse pääasiassa aurinkovarjon alla ja yritin suojella kamppeitamme kastumiselta, kun poikanen hyppi ja hihkui innosta altaalla. Välillä kävin hänen kanssaan uimassa ja kastuin tietysti itsekin perinpohjaisesti.

Pojan mielestä päivä oli ihan paras. Varmaan hänelle jää mieleen tämänkertaisesta lomamatkasta lähinnä tämä sade.

Illalla käytiin taas Joe's Downstairs -ravintolassa syömässä. Söin kutakuinkin samoja kuin viimeksikin. Aviomies ei ole tuosta ravintolasta yhtä vaikuttunut kuin minä. Minä kyllä tykkään, sekä ruuasta että miljööstä. Suolaa saisivat kyllä käyttää rennommalla kädellä.

Phuketin matkapäiväkirja, päivä 13

Lauantaina alkoi ihan todella tuntua, että reissu on kääntymässä loppua kohti. Minulle tapahtuu aina sellainen ilmiö, että viimeisinä päivinä ikäänkuin lamaannun, en enää osaa suunnitella mitään tekemistä. Varovainen alitajuntani on kai sitä mieltä ettei enää kannata aloittaa mitään, kohta tämä loppuu ja kivat jutut jää kesken.

Aviomies lähti varhain aamulla golfaamaan kun taas minun ja poikasen aamu käynnistyi niin hitaasti, ettemme ehtineet minnekään ennen kuin aviomies oli jo palannut takaisin. Kun hän sitten tuli, lähdimme poolille paitsi poikanen kieltäytyi lähtemästä ja annoimme hänelle armoa tämän kerran.

Yleensä olemme yrittäneet tsempata teinin mukaan kaikkeen tekemiseen, mutta hänen oma preferenssinsä on maata sängyssä katselemassa padiltä videoita, joten sitäkin nautintoa hänelle lomalla suotakoon. Olen sitä mieltä, että loma on rentoutumista eikä suorittamista varten eikä ulkomaanmatkaakaan tarvitse ikäänkuin puristaa kuiviin pysymällä hereillä ja toimintavalmiudessa mahdollisimman paljon. Tiedättekö sen kun ihmiset aina perustelevat edullista kahden tähden hotellivalintaa sillä, että "eihän siellä ole tarkoitus hotellihuoneessa viettää aikaa"? Bullshit sanon minä. Meidän perhe viettää hotellihuoneessa aikaa vuorokaudesta ainakin kaksi kolmasosaa, ja asumisen laadukkuus on loma-aikana ihan yhtä merkittävä hyvinvointitekijä kuin se on arkenakin.

Lauantain päivälliskokemus oli taas ihan mahtava. Aviomies ei ole koskaan ollut huono löytämään hyviä ruokapaikkoja, mutta teki tällä lomalla kyllä ihan ravintolavainukoirauransa huippusuorituksen. Söimme koko loman aivan loistavan hyviä ruokia, ehkä keskimääräistä kalliimpia, myönnettäköön, mutta harva ravintola silti yltää Suomen normaaliin hintatasoon.

Tällä kertaa menimme Higheriin, joka on Bangla Roadilla, mutta nimensä mukaisesti "higher" eli hyvin korkealla. Sisään meidät saattoi piiitkiä rullaportaita pitkin näpsäkkä pimu, jota oli mukava meidän kaikkien katsella. Paikka oli tyyliltään jonkunlainen industrial/loft, yhdistelmä yökerhomaista lounge-sisustusta ja hieman retroa ruokapaikkaa. Hyvä DJ, muun muassa Stressed Out oli soittolistalla, joten ihan ziljardi pistettä tuli pelkästään siitä. Palvelusväkeä oli yllin kyllin. Ruokalista oli kansainvälinen, itse söin kurpitsatäytteisiä ravioleja pääruuaksi, alkuun otimme jaettavaksi sashimia. Nami nami.

Jos olet Patongilla, ja sinulla on sellainen tilanne, että haluat syödä ensin kevyehkön päivällisen ja sitten jatkaa iltaa, mutta ilta on vielä nuori, mene Higheriin. Se on juuri oikeanlainen alkuillan paikka. Tosin veikkaan, että mukavaa siellä on aamuyöstäkin, mutta varma en voi olla.

Phuketin matkapäiväkirja, päivä 12

Kotona ollaan, enemmän tai ehkä vähemmän tukevasti - olemme nimittäin poikasen kanssa sairastaneet saapumisestamme lähtien. Ajattelin kuitenkin jälkipolvien iloksi kirjailla matkapäiväkirjan loppuun nyt kun taas sängynpohjalta olen ylös päässyt. Voin kohta vetäytyä takaisin sinne.

Joka tapauksessa viikko sitten Phuketissa perjantaina koitti vihdoin se onnenpäivä, että olin siinä määrin rohkaistunut, että lähdin viettämään Suurta Shoppailupäivää Yksin. Pakkasin siis varmuudeksi vakuudeksi vessapaperirullan käsilaukkuun ja hyppäsin tuktukkiin. Sivumennen sanottuna suosittelen vessapaperirullan tai vähintäänkin pienen nenäliinapakkauksen mukana pitämistä aina Phuketissa liikkuessa, koska vessoissa ei aina ole paperia lainkaan tai se pitää etukäteen hoksata napata mukaansa vessakoppiin mennessä. Tärkeä tieto.

Siinä määrin oli otsalohkon taakse kertynyt shoppailupainetta, että rynnin Jungceylonin pääsisäänkäynniltä suoraan Mangoon, joka on siis halpisketju jonka normaalisti kierrän kaukaa. Nyt Mangon vaatteet näyttivät jumalaisen ihanilta, ja koska vielä tiedän, ettei koko ostoskeskuksesta löydy montaa kauppaa, mistä voi ostaa eurooppalaisen mitoituksen mukaisia vaatteita, keräsin ison kasan soviteltavaa ja muutaman vaatekappaleen toimitin kassalle asti. Taivaallinen, pökerryttävä tunne - ei sitä suotta kutsuta retail therapyksi.

Shoppailupäiväni aikana neuvotutin itseäni perusteellisesti Make Up Storessa, Beauty Cottagessa, jossakin kosmetiikka-/farmasia-liikkeessä ja hajusteita myyvässä käytäväputiikissa, sovitin lukemattomia hattuja, bikineitä ja uimapukuja, söin sushia lounaaksi, kiukuttelin Robinsonin myyjille, istuin huilimassa ja juomassa limsaa Mäkkärillä, hiplasin alusvaatteita, kiroilin (mielessäni) pikkuruisia vaatekokoja, jäin kuuntelemaan Rachel Pattenin Stand by You -piisiä, joka soi keskusaukiolla, ja totesin, että pienet koot ovat toisaalta ihan hyvä juttu, koska poikaselle voi ostaa miestenosastolta. 

Ostossaaliikseni kertyi: vaatteita, meikkejä, irtoripsiä ja meikinpoistoainetta - kaikki varsin harkittuja ja järkeviä ostoksia, ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä.

Palasin onnellisena tyttönä hotellille, missä aviomies ja poikanen olivat viettäneet lötkön päivän poolilla ja hotellihuoneella.

Illansuussa meidän huoneeseen soitettiin ja sanottiin jotenkin siihen tapaan, että "I will come to your room and bring the cake ok?" No minä siihen, että ok. Ja sitten vähän ajan päästä hymyilevä setä tuli ja toi pienen kakun, ruokailuvälineet ja kolme kynttilää ja toivotti hyvää syntymäpäivää. Tämä yllätys tuli kyllä ihan pyytämättä, mutta veikkaisin että liittyy siihen kun järjestelin sitä aviomiehen synttäriyllätystä. Vähän meitä kyllä epäilytti, olimmeko salakavalasti kaapanneet jonkun kolmivuotiaan kakun ja onko jossain päin hotellia nyt kiukkuinen perhe ja pettynyt lapsi, koska synttäripäivä ei nyt ihan osunut kohdalleen...

Päivällisellä kävimme Arabiassa, joka on intialais-lähi-itäläinen ravintola, ja itse asiassa oikein mukava paikka todella keskeisellä sijainnilla. Juttelimme pitkän tovin ravintolan omistajan kanssa, joka vaikutti oikein harvinaislaatuisen länsimaalaispainotteisesti sivistyneeltä sikäli että hän puhui erinomaista englantia ja olikin koulunsa käynyt Intiassa. Intiahan on Thaimaasta katsottuna huomattavasti enemmän länsimaa.

Hän kertoi olevansa neljännen polven phuketlainen ja vanhempansa asuvat jossain päänheilautuksen verran lähellä, ja ilmeisesti heilläkin on jokin matkailubisnes. Jotenkin Phuketia ei miellä kenenkään pitkäaikaiseksi kotipaikaksi tai -seuduksi samalla tavalla kuin jotain Pohjanmaata tai Savoa. Että onhan se jotenkin ihan erikuuloista olla neljännen polven phuketlainen kuin savolainen. In so many ways.

Käykääpä tuolla syömässä, jos Patongilla päin liikutte, hintatasoon nähden oikein mukava miljöö ja kohtalainen ruoka.

(Kuva ravintolan kotisivulta Phuket Directorystä.)

Jälkkäriksi söimme hotellihuoneella kakkua. Ei me tykätty siitä, mutta ajatushan on tärkein.