Joka tapauksessa viikko sitten Phuketissa perjantaina koitti vihdoin se onnenpäivä, että olin siinä määrin rohkaistunut, että lähdin viettämään Suurta Shoppailupäivää Yksin. Pakkasin siis varmuudeksi vakuudeksi vessapaperirullan käsilaukkuun ja hyppäsin tuktukkiin. Sivumennen sanottuna suosittelen vessapaperirullan tai vähintäänkin pienen nenäliinapakkauksen mukana pitämistä aina Phuketissa liikkuessa, koska vessoissa ei aina ole paperia lainkaan tai se pitää etukäteen hoksata napata mukaansa vessakoppiin mennessä. Tärkeä tieto.
Siinä määrin oli otsalohkon taakse kertynyt shoppailupainetta, että rynnin Jungceylonin pääsisäänkäynniltä suoraan Mangoon, joka on siis halpisketju jonka normaalisti kierrän kaukaa. Nyt Mangon vaatteet näyttivät jumalaisen ihanilta, ja koska vielä tiedän, ettei koko ostoskeskuksesta löydy montaa kauppaa, mistä voi ostaa eurooppalaisen mitoituksen mukaisia vaatteita, keräsin ison kasan soviteltavaa ja muutaman vaatekappaleen toimitin kassalle asti. Taivaallinen, pökerryttävä tunne - ei sitä suotta kutsuta retail therapyksi.
Shoppailupäiväni aikana neuvotutin itseäni perusteellisesti Make Up Storessa, Beauty Cottagessa, jossakin kosmetiikka-/farmasia-liikkeessä ja hajusteita myyvässä käytäväputiikissa, sovitin lukemattomia hattuja, bikineitä ja uimapukuja, söin sushia lounaaksi, kiukuttelin Robinsonin myyjille, istuin huilimassa ja juomassa limsaa Mäkkärillä, hiplasin alusvaatteita, kiroilin (mielessäni) pikkuruisia vaatekokoja, jäin kuuntelemaan Rachel Pattenin Stand by You -piisiä, joka soi keskusaukiolla, ja totesin, että pienet koot ovat toisaalta ihan hyvä juttu, koska poikaselle voi ostaa miestenosastolta.
Ostossaaliikseni kertyi: vaatteita, meikkejä, irtoripsiä ja meikinpoistoainetta - kaikki varsin harkittuja ja järkeviä ostoksia, ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä.
Palasin onnellisena tyttönä hotellille, missä aviomies ja poikanen olivat viettäneet lötkön päivän poolilla ja hotellihuoneella.
Illansuussa meidän huoneeseen soitettiin ja sanottiin jotenkin siihen tapaan, että "I will come to your room and bring the cake ok?" No minä siihen, että ok. Ja sitten vähän ajan päästä hymyilevä setä tuli ja toi pienen kakun, ruokailuvälineet ja kolme kynttilää ja toivotti hyvää syntymäpäivää. Tämä yllätys tuli kyllä ihan pyytämättä, mutta veikkaisin että liittyy siihen kun järjestelin sitä aviomiehen synttäriyllätystä. Vähän meitä kyllä epäilytti, olimmeko salakavalasti kaapanneet jonkun kolmivuotiaan kakun ja onko jossain päin hotellia nyt kiukkuinen perhe ja pettynyt lapsi, koska synttäripäivä ei nyt ihan osunut kohdalleen...
Päivällisellä kävimme Arabiassa, joka on intialais-lähi-itäläinen ravintola, ja itse asiassa oikein mukava paikka todella keskeisellä sijainnilla. Juttelimme pitkän tovin ravintolan omistajan kanssa, joka vaikutti oikein harvinaislaatuisen länsimaalaispainotteisesti sivistyneeltä sikäli että hän puhui erinomaista englantia ja olikin koulunsa käynyt Intiassa. Intiahan on Thaimaasta katsottuna huomattavasti enemmän länsimaa.
Hän kertoi olevansa neljännen polven phuketlainen ja vanhempansa asuvat jossain päänheilautuksen verran lähellä, ja ilmeisesti heilläkin on jokin matkailubisnes. Jotenkin Phuketia ei miellä kenenkään pitkäaikaiseksi kotipaikaksi tai -seuduksi samalla tavalla kuin jotain Pohjanmaata tai Savoa. Että onhan se jotenkin ihan erikuuloista olla neljännen polven phuketlainen kuin savolainen. In so many ways.
Käykääpä tuolla syömässä, jos Patongilla päin liikutte, hintatasoon nähden oikein mukava miljöö ja kohtalainen ruoka.
(Kuva ravintolan kotisivulta Phuket Directorystä.)
Jälkkäriksi söimme hotellihuoneella kakkua. Ei me tykätty siitä, mutta ajatushan on tärkein.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti